Heippa,
hauska tutustua! Kuvassa olen minä, Jenni. Nainen näiden leivonnaisten takana. Tahdon pysähtyä huomaamaan kauneutta arjen keskellä. Olen fiiliksissä elämästä ja elän kaikkia sen sävyjä vahvasti tuntien. Ystäväni tietävät minut henkilönä, joka rakastaa ravintoloita ja kahviloita. Lisäksi minulla on kuulema usein joko vaatteissa tai esineissä jotain vaaleanpunaista ja suuri sydän.
Olen syntynyt Kokkolassa ja nukkunut päiväunia meren rannalla. Meri on minulle vahva elementti. Rakastan sitä tunnetta, kun silmät sulkiessani kuulen meren kohinan ja palmujen huminan.
Rakkaus ja intohimo leivontaa ja makujen vivahteikasta maailmaa kohtaan on jo vuosia saanut minut touhuamaan omien leivonnaisten ja kahvilakokeiluiden parissa. Olen aina osannut tehdä ja yhdistellä makuja. Täyteläisen makumaailman kruunaaminen kauniilla ulkoasulla on pitkän ja hartaan omatoimisen opettelun tulos.
Olen leiponut lapsesta saakka ja kierrellyt ympäri maailmaa maistelemassa erilaisia makuja. Kymmenvuotiaana vietin kesän tädin luona Sveitsissä. Päivällä, tätiä töistä odotellessani, kävin ostamassa kaupasta ruokatarvikkeita sujuvasti saksan kielellä kommunikoiden ja kokkailin niistä itsekseni ruokia. Osasin muuten silloin tehdä parempaa pasta bolognesea kuin tänä päivänä!
Intohimoni on eri makumaailmojen yhdistäminen. Parikymppisestä saakka olen haaveillut omasta kahvilasta. Vuonna 1997 Oulun ammattioppilaitoksessa tein opinnäytetyön, jonka aiheena oli kahvila nimeltä Murunen. Se oli paperille sommiteltuna kuvitteellinen paikka, jossa on salaatti- ja patonkibaari. Vuosia myöhemmin saman niminen kahvila avautui oikeasti Sotkamoon.
Vielä noin kymmenen vuotta sitten puolisoni koristeli lastemme synttärikakut, joiden pohja oli ostettu kaupasta. Se oli aikaa, jolloin koristeelliset kakut alkoivat tulla ihmisten tietoisuuteen. Ystäväni tekivät kauniita kakkuja ja minunkin kakkuni maistuivat hyvältä, mutta se ei enää riittänyt. Tahdoin panostaa leivonnaisten ulkonäköön ja oppia tekemään myös näköaistia hiveleviä kakkuja.
Menin leivontatarvikeliikkeeseen ihastelemaan eri tarvikkeita. En tiennyt yhtään mitä milläkin massalla tai työvälineellä tehdään. Kyselin myyjältä eri tuotteista ja lopulta ostin ison määrän tarvikkeita, jotka laitoin kotona pöytälaatikkoon odottamaan sopivaa hetkeä.
Lapsemme kastejuhla oli tulossa. Muistin hankkimani tarvikkeet. Rohkaistuin ja tein itse kakkuun pienoisen koristeen. Päällystin ja koristelin kakun. Sen kermareunat kaatuivat juhla-aamuna ja minua harmitti kovin. En antanut periksi vaan päätin oppia ja onnistua. Kipinä kakkuihin ja eritoten niiden koristelemiseen oli nyt syttynyt.
Sokerimassasta tuli pallo. Pallosta muotoutui hiiri, jolla oli lakritsit silminä. Se oli seuraava itsetekemäni koriste. Näpräsin massoilla kukkakoristeita ilta- ja yöaikaan vauvan nukkuessa. Kului aikaa ja huomasin, että luomuksilleni alkoi olla menekkiä jopa naapureiden ja sukulaisten parissa.
Jäädessäni äitiyslomalle 5:nnen lapsemme kanssa päätin toteuttaa unelmani ja kokeilla siipiäni. Muistelin aiemmin opintojeni aikana suunnittelemaani kahvilaa. Samanniminen paikka, Murunen oli jo olemassa Vuokatissa. Vaikka kuinka mietin, oli vaikea keksiä uutta nimeä, koska tunsin niin vahvaa yhteyttä Murunen -nimikkeeseen.
Olimme vuosien saatossa kastaneet lapsemmekin Muru-nimellä. Mietin tuotteitani ja löysin murulle yhdistäväksi tekijäksi sokerin, koska siitä tulevat mieleen herkut. Tästä sanaleikistä syntyi Sokerimuru ja tarina, joka jatkuu.
Huippua, että olet mukana!
Rakkaudella, Jenni
Kuva: Ihana photography/Jenni